Palveluehdot & tietosuojalauseke

Ostamalla minulta palveluita hväksyt nämä oheiset palveluehdot.

Jos sinulla herää mitä tahansa kysymyksiä palveluehtoihin liittyen, voit lähettää viestiä osoitteeseen tulkinnat@tarotkettu.fi.

Lue nämä palveluehdot tarkasti, sillä käyttämällä verkkosivujeni tai tulkintojeni sisältöjä tai ostamalla palveluitani, hyväksyt ne.

Muistathan, että mikäli suosittelet tai jaat tuottamaani sisältöä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, viittaathan aina sisällön alkuperään mainitsemalla lähteen. Huomioithan myös, että kommunikointi kanssani tapahtuu erilaisten alustojen kautta (esimerkiksi Google Meets, Instagram, Facebook, Outlook), ja niillä on kullakin omat käyttöehtonsa sekä tietosuojaehdot, joihin on tärkeä tutustua.

Tutustu myös Show Up Oy:n yleiseen rekisteriselosteeseen, jonka löydät täältä. Tarotkettu on osa Show Up Oy:tä.

Korttitulkinta

Ensisijaisen tärkeää on huomioida, että tulkintapalveluni eivät ole lääketieteellisiä palveluita, eikä niitä ole tarkoitettu ratkaisemaan mielenterveyden ongelmia. Minulla ei ole terveydenhuoltoalan koulutusta eikä pätevyyttä. En tee tulkintoja, joiden aihe on terveyteen tai sairauteen liittyvää. Jos sinulla on terveyteen liittyviä huolia, ota yhteys terveydenhuollon asiantuntijaan.

Korttitulkinnat ovat hyvin yksilöllisiä ja ne ymmärretään aina hyvin subjektiivisesti. Etukäteen ei voi tietää, miellyttääkö tekemäni tulkinta sinua tai vastaako se kysymykseesi. Hyväksyt tämän, kun ostat minulta palveluita.

Pyrin kertomaan palveluistani mahdollisimman avoimesti etukäteen ja vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, jotta väärinymmärryksiltä vältytään. Toteutan myös kaikki palveluni mahdollisimman hyvin, koska teen niitä kutsumuksesta ja aidosti sydämeni pohjasta. Haluan, että olet tyytyväinen ostamaasi palveluun.

Korttien kertoma viesti jää tulkinnassa asiakkaan hyödynnettäväksi ja käytettäväksi sellaisella tavalla ja syvyydellä kuin sen kokee. Ostaessa tulkinnan voi olla mahdollista, että tulkinnan viesti ei miellytä asiakasta tai tulkinta kokonaisuudessaan ei ole asiakkaalle mieleinen. Tätä kannattaa pohtia ennen ostopäätöstä.

En ennusta korteista tai anna suoria vastauksia. Korttitulkinta on mielestäni parhaimmillaan silloin, kun se herättää uusia näkökulmia ja ajatuksia, tai tuo esiin jotain sellaista, mitä asiakas ei ole tullut ajatelleeksi. Nämä ovat hyvin subjektiivisia asioita, eikä tulkinnan viestiä voida etukäteen määritellä. Ostamalla palveluita asiakas hyväksyy tämän.

En tee tulkintoja seuraavista aiheista: sairaudet, terveydentila, tulevaisuuden ennustaminen, taloudelliset asiat, muiden henkilöiden asioihin tai tunteisiin liittyvät kysymykset. Voin myös harkinnan mukaan kieltäytyä tekemästä tulkintaa jostakin muusta syystä, jos koen, että se on etiikkani vastaista.

Teen kaikki tulkinnat luottamuksellisesti, enkä anna mitään tietoja tulkintoihin liittyen ulkopuolisille henkilöille. Referenssit ja suosittelut pyydän aina erikseen, erillisellä hyväksynnällä.

Tapaaminen paikan päällä tai verkossa

Tapaamisen voi varata paikan päälle tai etätulkintaan verkossa. Varauksen tekeminen onnistuu nettisivujen kautta, puhelimitse tai paikan päällä käymällä. Tapaamisen voi perua 24 tuntia ennen tapaamisaikaa. Perumatta jääneestä tulkinnasta perimme palvelun täyden hinnan.

On hyvä saapua paikalle hyvissä ajoin, sillä olen varannut tapaamiseen vain sille alun perin sovitun ajan, jos ei muutoin sovita.

Tapaamiset paikan päällä tapahtuvat aina Hyvinvointikuplassa jos ei muuta sovita. Verkkotapaamiseen lähetetään kutsu sähköpostiin hyvissä ajoin ennen tapaamisen alkamista.

Tapaamisen aluksi valitaan kyseiseen tulkintaan sopiva pakka. Valinnan voin tehdä minä tai asiakas. Kun pakka on valittu, alan sekoittamaan sitä. Nostan pakasta yhden tai useamman kortin, josta tulkintaa aloitetaan tekemään. Tulkinnan edetessä esitän asiakkaalle tarkentavia kysymyksiä ja toivonkin, että tapaamisen aikana käydään läpi keskustelua nousevista aiheista.

Tulkinnan päätteeksi on hyvä ottaa kuvat korteista muistiin, jotta niihin voidaan palata mahdollisesti tulevien tulkintojen yhteydessä.

Hinnat ja maksaminen

Ajantasainen hinnasto löytyy aina nettisivuiltamme (tarotkettu.fi). Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.

Maksullisia palveluita voivat käyttää vain täysi-ikäiset henkilöt.

Maksu tapahtuu sähköpostiin toimitettavalla laskulla, käteisellä, pankki- tai luottokorteilla tai verkkomaksulla verkkokaupan kautta varauksen yhteydessä. Voit maksaa myös GiftUP -lahjakortin avulla.

Kanta-asiakasohjelmaan voi liittyä nettisivujemme kautta. Tällöin ostetut palvelut keräävät pisteitä, joita muutetaan lahjakorteiksi.

Lahjakortit ja voimassaolo

Voit ostaa lahjakortteja tulkintoihin verkkokaupan kautta tai paikan päällä. Lahjakortit ovat voimassa vähintään 6 kuukautta sen ostamisesta. Lahjakortin voimassaoloaikaa ei voi pidentää. Käyttämättä jäänyttä lahjakorttia ei korvata.

Evästeet

Sivustolla sekä Tarotkettu.App -sovelluksessa käytetään evästeitä ja niihin verrattavia teknologioita, joiden avulla seurataan sivuston kävijämääriä sekä paveluiden käyttökokemuksen parantamiseksi. Esimerkiksi palveluun sisään kirjautuminen vaatii toimiakseen evästeet.

Voit estää evästeiden käytön selaimesi asetuksista.

Henkilörekisterin käyttötarkoitus

Henkilötietoja kerätään kassajärjestelmään (CashUP) sekä varausjärjestelmään (BookUP). Kun varaat tai ostat palvelun, henkilötietosi siirtyvät välttämättömät tiedot maksamista ja materiaalin toimittamista varten.

Henkilötietojen käsittelyn perusteena on suostumus. Kun ostat ja käytät palveluitani tai luovutat henkilötietojasi, hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tässä selosteessa kuvatulla tavalla. Henkilötiedot säilytetään niin kauan, kun niitä tarvitaan palveluita ostavan asiakkaan kanssa tehtävän sopimuksen täytäntöönpanemiseksi.

Sitoudun noudattamaan henkilötietojen salassapitovelvollisuutta ja pyrin varmistamaan, että kaikki henkilötiedot ovat turvassa. Jos haluat tietää lisää tietosuojasta, haluat poistaa henkilötietosi rekisteristä, olethan yhteydessä minuun sähköpostitse. Pidätän oikeuden  muutoksiin verkkosivuni tietosuojaselosteessa.

Henkilötietojesi muokkaamisen voit tehdä BookUP.App -sovelluksesta kirjautumalla sisään.

Kerättävät tiedot

Palveluiden ostamisen tai varaamisen yhteydessä on välttämätöntä kerätä henkilötietoja. Rekisteriin tallentuu nimi, sähköpostiosoite sekä mahdollisesti puhelinnumero.

Tietojen luovutus

Henkilötietojasi ei säännönmukaisesti luovuteta eteenpäin. Valitsemani palveluntarjoajat noudattavat tietosuojalainsäädäntöä. Jotkin käyttämistäni palveluntarjoajista saattavat säilyttää tietoja EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolella.

Oikeutesi

Sinulla on oikeus tarkistaa, mitä tietojasi henkilötietorekisteriin on tallennettu. Sinulla on oikeus vaatia virheellisten tai vanhentuneiden tietojen oikaisua tai poistamaan sekä rajoittaa tai vastustaa tietojen käsittelyä. Sinulla on oikeus peruuttaa aiemmin antamasi suostumus tietojen käsittelyä koskien milloin tahansa. Voit myös tehdä henkilötietojesi käsittelyyn liittyvistä seikoista valituksen valvontaviranomaiselle.

Rekisterinpitäjä

Show Up Oy, Samuli Lindgren
Y: 2764051-8
Turuntie 4
24100 SALO
044 500 2083

Tarotkettu on osa Show Up Oy:tä, voit tutustua ShowUpin rekisteriselosteeseen täältä. Löydät myös BookUP.App -järjestelmän rekisteriselosteen sekä palveluehdot ja tietojenkäsittelysopimuksen täältä.