Verkkokursseja ja elämää

03.02.2025 08.15
verkkokurssi, elämä, päivitys, lenormand

Verkkokursseja

Ehkä on hyvä lähteä liikenteeseen tällaisella kevyellä markkinointiasialla, nimittäin Lenormandin Perusteet -verkkokurssilla. Se on ollut tässä työn alla jo pidemmän aikaa, mutta konkretisoituu koko ajan enemmän ja enemmän samalla kun materiaalia valmistuu. Ajattelin, että tosta lähiworkshopista verkkokurssiin on enää ihan pieni hyppäys, mutta miten väärässä olinkaan.

Verkkokurssin tekeminen

Tietysti pitää katsoa ihan omaa napaa tässäkin asiassa, nimittäin haukkasin todella suuren palan tästä kakusta, ehkä vähän tietoisesti. Nimittäin ajattelin, että en todellakaan halua lähteä tekemään materiaalia jollekkin ulkopuoliselle alustalle, kun olen kuitenkin julkaisemassa asioita myös omaan järjestelmään - ja tietysti ajattelin, että samalla kun teen ton oman ensimmäisen verkkokurssin, voin helpolla kehittää verkkoalustaa näitä varten.

No kaikki sen nyt tietää, miten homma sitten oikeasti meneekään. Tuollaisen alustan tekeminen vaatii ihan hitosti koodia, vaikkakin paljon on jo tehty valmiiksi. Eikä siinä, pelkästään alustan tekeminen, mutta siinä samalla sitten videoiden ja muun materiaalin tekeminen ja lähinnä puhtaaksi kirjoittaminen tässä kaikessa on ollut yllättävänkin iso juttu.

Jotenkin ajattelin, että koska tästä on ollut jo yksi workshop, ja materiaalit on jollain tavalla jo kertaalleen käyty läpi - ne on kirjoitettu ja ajateltu jollain tasolla - mutta silti, niiden kertaus, kuvaaminen, videoiden editointi, materiaalin syöttäminen järjestelmään (joka on vielä työn alla) ja sitten asioiden tarkistaminen ja pyörittäminen. Huhheijaa! Tässä on moneen otteeseen tullut uskon puute sillä ajatuksella, että tuleeko tästä ikinä valmista.

Kortteja on kuitenkin "vain" 36. Mutta olen huomannut, että näiden lyhyiden videoiden kuvaaminen nappaa yllättävän ison ajan sitten kuitenkin. Vaikka kuvasin ne kahdeksan videon pätkissä, niin käytin aikaa puolesta tunnista tuntiin per kortti, jos lähdetään laskemaan tämän verkkokurssin tekemistä. Siihen päälle sitten se itse workshopin tekeminen.

Jaksan ja tietyllä tavalla haluankin toivoa, että ehkä tätä verkkokurssia joku vielä haluaa ostaa - ja se on nyt melkein kokonaisuudessaan jo valmis, enää tarvitaan itse korttien kanssa työskentelyyn videot, tulkintapöytien läpi käynti sekä Grand Tableau. Joo, onhan siinä materiaalia, mutta järjestelmän ajastustoiminnallisuudet antavat mulle lisää peliaikaa aina helmikuun lopulle asti.

Materiaalit ja itse järjestelmä

Hyvä puoli tässä on se, että kun lähden tekemään jotain, ajattelen asian silleen, että sitä pystyy käyttämään myös uudestaan. Ja onkin tahtotilana tehdä lisää verkkokursseja, kunhan siihen asti joskus oikeasti pääsen. Tässä kaiken ohella olen oppinut lisää asioista, ja samalla todellakin kehittänyt järjestelmää sitä kohti, että seuraava verkkokurssi tulee niin sanotusti liukuhihnalta tarvittaessa.

Tein järjestelmään erilaisia ajastusmahdollisuuksia, jolloin kurssin materiaaleja julkaistaan pikku hiljaa, ja täysin automaattisesti. Sama haluan tuoda sinne vielä jotain yhteisöllisiä työkaluja, ja niitä tulee sitten kun kaikki muu on tehty valmiiksi. Tärkeintä on kuitenkin itse sisältö - kaikki muu on sitten plussaa.

Ja pitää kyllä sanoa, että vaikka ennakkomyynti on täysin nollassa, pois lukien nämä ihanat, jotka osallistuivat tohon lähiworskhoppiin, ja saavat pääsyn tähän kaikkeen, niin tästä tulee aika hieno kurssi. Materiaalia on paljon, videot ovat ihan laadukkaita, ja nyt kun pääsen tekemään noita tulkintapöytiä, on suunnitelmat korkealla.

Ja pitää kyllä ehdottomasti nostaa hattua niille, joilla on useampia verkkokursseja, ja jotka ovat oikeasti tehneet materiaaleja, jotka ovat laadukkaita. Tämä on todellakin haastavaa ja aikaa vievää. Se vaatii vahvasti ammattitaitoa olla sulava kameran edessä, ja kaikki tekstien kirjoittamiset, esitykset, kuvat yms. huhhuh! Arvostan! Mutta myös tykkään toisaalta tehdä tämmöstä ihan älyttömästi. Kuvaamiset, editoimiset, järjestelmän kehittämiset. Tämähän on mun kaikkien taitojen hyötykäyttöä. Ja sitten vielä se, että saan puhua korteista, tulkoinnoista, energioista. Täydellistä!

Että eteenpäin! Sanoi mummo lumessa.

Uusi Hyvinvointikupla ja toimisto

Vaikka olinkin lyömässä ihan totaalisesti hanskat tiskiin vielä kesällä toimiston kanssa, sain jostain ihmeestä kuitenkin ajatuksen, että voisin ottaa yhteyttä Astrum-keskukseen, jossa olin aikaisemminkin ollut. Ja täällä sattui olemaan juuri sopivan kokoinen ja mallinen toimisto. Tällainen kahden huoneen yhdistelmä. Ja joo, onhan tämä ihan reilusti pienempi, kuin missä aikaisemmin olin, mutta sain tästä tehtyä aika mukavan paikan tehdä töitä. Hoitoja. Tulkintoja.

Vaikka tämä ei ole ihan samanlainen keidas keskellä kaupunkia, maan alla, niin sain mielestäni aika kivoilla ratkaisuilla tehtyä sekä hoitohuoneesta että työhuoneesta juuri sen näköiset, kuin halusin. Minimalistiseksi en ehkä lähtisi tätä sanomaan, mutta onhan tämä suhteellisen kodikas, ja täyteläinen.

Jotenkin tämä koko muutto on ollut iso prosessi, joka on monella eri tavalla sulkenut oikeita ovia ja jättänyt taakse sellaisia asioita, jotka olisi pitänyt jo jokin aika sitten päästää pois. Se myös tietyllä tavalla on avannut uusia ovia, ja ehkä tärkeimpänä se on tuonut mulle jotain sellaista uutta ja ajattelemisen arvoista, jota olen halunnutkin elämään.

Olen miettinyt, että tällaisella isolla muutoksella lähdetään viemään niitä asioita vahvasti eteenpäin, joita olen halunnutkin. Ja vaikka välillä tuntuu, että kun haluan panostaa Hyvinvointikuplaan, siellä hiljenee - ja kun haluan panostaa koodaamiseen, siellä hiljenee, niin ehkä tämä verkkokurssien tekeminen ja päivätöihin keskittyminen on tässä kohtaa juuri oikea asia. Kyllä se Hyvinvointikupla sieltä nostaa päätään taas, kun keskityn koodaamiseen vähän tiukemmin.

Tervetuloa käymään!